sunnuntai 31. elokuuta 2014

Leikkaa-liimaa-hella

Meidän 2-vuotiaamme on nyt siinä iässä, jossa ruoanlaitto ja kahvikestit kuuluvat päivittäisiin arkiaskareisiin. Lähileikkipuistossamme on mainio kokoelma leikkiuuneja, joissa syntyy upeita mutakakkuja, mutta kotonamme keittolevyistä on ollut kova uupelo. 

Vaikka lastenhuoneemme ei ole pienimmästä päästä, en silti ole vielä keksinyt järkevää paikkaa oikealle leikkiuunille. Toisekseen pyrin muutenkin välttämään suuria leluhankintoja, jotka vievät paljon tilaa, jota ei kuitenkaan koskaan voi olla liikaa, ainakaan lapsilla. 

Akuuttiin keittolevyn kaipuuseen ja pakkaskelien sisäleikkiä piristämään askartelin mustasta konkaktimuovista DIY-hellan Ikean Stuva Målad -lelulaatikon päälle. Pyöreä muoto piirtyi muovin toiselle puolelle lautasten avulla. 


Nämä levyt eivät polta sormia.

Kun keittoleikit eivät enää kiinnosta, voi tarrat vain repiä pois. Ainakaan tämä meille rautakaupasta kotiutunut muovi, ei ole jättänyt mitään jälkiä. Olen nimittäin käyttänyt samaa muovia lastenhuoneen seinien koristeluun, mutta siitä kerron teille vähän myöhemmin. 

Kontaktimuovit kunniaan! Voiko enää kätevämpää olla? 


Ikean lelulaatikko toimii mainiosti myös keittolevynä. 

perjantai 29. elokuuta 2014

Tervetuloa lukijakseni!

Päätin synnyttää blogini, koska halusin puida ja jakaa ruuhkavuosielämäni arjen sattumuksia ja ajatuksia. Perheeseemme kuuluvat minun ja mieheni lisäksi 7-vuotias poika ja 3-vuotias tyttö.

Asumme Helsingin ydinkeskustassa, ja elämä kaupungissa lasten kanssa antaa runsaasti mahdollisuuksia seikkailuun. Toisaalta se luo omat haasteensa, ja ajoittain kaipaan omaa mökkiä tai pientä metsäretkeä.

Intohimojani ovat kirpputorit ja sisustus. Kirpputorilta löydän erityisesti lastenvaatteita ja kodin tavaroita. Sisustuksessa minua innostaa uuden ja vanhan sekoittaminen, graafisuus sekä omat kokeilut.

Olosuhteiden pakosta laitan nykyään myös paljon ruokaa, mikä on vähitellen kannustanut minua uusiin kokeiluihin. Ruuanlaitossa painotan nopeutta, terveellisyyttä ja yksinkertaisuutta, makua unohtamatta. Parhaat keittiöelämykseni jaan jatkossa teidän kanssanne. Luvassa on kalapuikkojen ohella myös kokeelliseempaa sapuskaa, koska keksin yleensä ruuat omasta päästäni.

Luvassa on siis lapsiperheen arkea höystettynä sopivalla ripauksella juhlaa.

Tervetuloa seuraani!